Haukiputan Sähköosuuskunta
Haukiputan Sähköosuuskunta

Historiaa

Sähköä Haukiputaalle yli sadan vuoden ajan.

Haukiputaan Sähköosuuskunnan toiminta alkoi jo vuonna 1918. Tälle sivulle olemme koonneet tärkeitä vuosilukuja tapahtumineen tuon matkan varrelta.

Voit myös ladata Martti Asunmaan ja Teemu Kytövuoren vuonna 2018 kirjoittaman historiikin 
Satavuotias Haukiputaan Sähköosuuskunta PDF-muodossa luettavaksesi.

 

 

HSO historiikki

1917

1917 Suomi itsenäiseksi
tasavallaksi 6.12.1917

1918

1918 Haukiputaan Sähköosuuskunta perustetaan
Sytykkeenä Haukiputaan Sähköosuuskunnan
perustamiseen oli ensimmäisestä maailmansodasta
johtunut petrolipula, joka aikalaisilta jääneiden tietojen
mukaan oli hyvin tärkeänä syynä Haukiputaalla sähkön tarpeelle.
Kunnan elintarvikelautakunnan työosuuskunnan talolle
25.8.1918 koolle kutsuma yleinen kokous päätti, että
ryhdyttäisiin valmistelemaan sähköosuuskunnan perustamista
Haukiputaalle. Osuuskunnan perustava kokous
pidettiin 15.9.1918 ja jo seuraavana päivänä siihen liittyi 18
jäsentä.

1919 Kieltolaki astuu voimaan

1920 Suomi hyväksytään
Kansainliiton jäseneksi

1921 Oppivelvollisuuslaki

1922 Ahvenanmaan demilitarisointi

1922 Kellon Sähköosuuskunta perustetaan
Kellon kylä sai virtansa Oulun kaupungin sähkölaitoksen Koskelankylän muuntajasta. Kellossa oli tehty paljon esityötä sähkön saamiseksi. Perustavassa kokouksessa 55 osanottajaa. Pian siinä oli 124 jäsentä. Osa maksoi jäsenmaksun tekemällä talkootyötä 30 tuntia.

1923

1923 Haukiputaan Sähköosuuskunnan ensimmäiset säännöt

1924 Kirkonkylän, Niemeläntörmän ja Putaankylän sähköistäminen valmistuu

1927 Virran ostaminen Raahe Oy:n Martinniemen sahalta alkaa

1928 Sähkölaki astuu voimaan

1928 Sähkötarkastuslaitos perustetaan

1929 30-luvun suuri lama

1932 Mäntsälän kapina

1938

1938 Jatkuva sähkön toimittaminen alkaa

1939 Talvisota

1940 Sähkövalo Suokkosenperälle

1941 Jatkosota alkaa

1944 Lapin sota saksalaisia vastaan

1948

1948 Merikosken voimalaitos valmistuu
Martinniemi ja Haukiputaan kirkonkylä saivat
sähkönsä Oulusta parin vuosikymmenen ajan.

1952 Helsingin olympialaiset

1953 Osuuskunnan ensimmäinen oma toimitalo otetaan
käyttöön Haukiputaan Asemakylällä
Toimitalo sijaitsi vanhassa, jo puretussa omakotitalossa nykyisen aseman koulun vieressä, Kiimingintien varressa

1953 Onkamolle saadaan sähkövalo

1953 Salli Myllymäki ensimmäiseksi kassanhoitajaksi
Salli toimi tehtävässään aina vuoteen 1992

1955 Suomen ensimmäinen
televisiolähetys

1955 Aake Lempiäinen osuuskunnan toimitusjohtajaksi

1956

1956 Yleislakko

1956 Korkeajänniteverkosto kokonaan rakennettu
Pienjänniteverkoston korjaaminen oli pahasti kesken.
Pylväitä piti vaihtaa ja eristimiä uusia.

1956 Urho Kekkonen presidentiksi

1959 Osuuskunnalle ensimmäinen oma kuorma-auto

1961 Noottikriisi

1965 Pateniemi ja Kuivasjärvi liitetään Oulun kaupunkiin

1968

1968 Vanhan ylioppilastalon valtaus

1968 Haukiputaan Sähköosuuskunta täyttää 50 vuotta

1968 Sähköosuuskunnan uusi toimitalo rakennetaan nykyiselle paikalleen Keiskaan
osoitteeseen Martinniementie 31

1969 Sähkön ostosopimus Pohjolan Voiman kanssa

1970 Hyvon-Kudeneule ensimmäiseksi suurasiakkaaksi
Yritys työllisti parhaimmillaan Haukiputaalla yli 500 henkilöä

1971 Hyväksymättömien sähkölaitteiden täyskielto

1972 Lasse Viren voittaa 5000 ja 10 000 metrin
olympiakultaa Munchenissä

1975 ETYK-kokous Helsingissä

1976 Lapuan patruunatehtaan räjähdys

1976 Montrealin Olympialaiset - Lasse Viren
voittaa jälleen 5 000 ja 10 000 metrin juoksut

1979 Sähkölaki muuttuu, 20 yhteistoiminta-aluetta

1979 Haapasuon sähköasema otetaan käyttöön

1979 Markku Annala Osuuskunnan uudeksi toimitusjohtajaksi
Markku toimi tehtävässään vuoteen 2010 saakka

1980

1980 Juha Mieto häviää sadasosalla 15 km
hiihdon Lake Placidin olympialaisissa

1980 Haukiputaan Sähköosuuskunta ja Kellon Sähköosuuskunta yhdistyvät

1981 Nokia Elektroniikan tuotantolaitos Annalankankaalle

1982 Helsingin metro avataan

1982 Autotallin ja kylmävaraston rakentaminen
Toimitalon yhteyteen rakennettiin laaja autotalli ja kylmävarasto ajoneuvojen ja sähkölaitostarvikkeiden huoltoon ja säilyttämiseen

1982 Mauno Koivisto presidentiksi

1983 Urho Kekkosen kansallispuisto perustetaan

1985 Inarijärvestä löytyy ohjus

1985 Sähkön hankintasopimus Pohjolan Voiman kanssa
Sopimus on kymmenvuotinen

1985 Microsoft Windows julkistetaan

1986 Tsernobylin ydinvoimalaturma

1987 Oulun teatteripäivien skandaali

1987 Rauma-Repolan Martinniemen sähkön käyttäjät
osuuskunnan verkkoasiakkaiksi

1988

1988 Häyrysenniemen uusi sähköasema otetaan käyttöön
Toisen sähköaseman ansiosta verkon käyttövarmuutta
pystyttiin parantamaan

1989 Berliinin muuri kaatuu

1989 HSO liikemerkki
Liikemerkki on tehty siniaallon eli vaihtovirran merkistä.
Sen muoto on samalla kuin H-kirjain, joka viittaa Haukiputaaseen. Merkin on suunnitellut Simo Ronkainen

1991 Pankkikriisi alkaa

1991 Lämpimän varaston uudistaminen
Uudistamisen yhteydessä asentajat saivat uudet tauko- ja sosiaalitilat sekä sähkötarvikemyymälää laajennettiin

1992 Suomi hakee EU:n jäsenyyttä

1992 Sähköosuuskunta Haukiputaan Energian osakkaaksi
päätös osakkuudesta tehtiin vuonna 1991. Haukiputaan Energia
vastaa kaukolämmön tuottamisesta ja jakelusta Haukiputaalla

1993

1993 Haukiputaan Sähköosuuskunta täyttää 75 vuotta

1993 Onkamonselän vedenottamoiden sähköistys
Haukiputaan vedensyöttöä turvaamaan rakennettiin Pudasjärven rajalle yltävä yli 10 km pitkä 20 kV sähkölinja vedenottamoiden yhteyteen

1994 autolautta Estonia uppoaa Itämerellä

1994 CE-merkinnät pakollisiksi sähkölaitteisiin

1995 Suomi liittyy EU:n jäseneksi

1995 Haukiputaan sähköasemalle (Haapasuo) vaihdetaan uusi suurempi muuntajakone

1995 Suomi voittaa Tukholmassa
jääkiekon maailmanmestaruuden !

1995 TUKES valvonta- ja tarkastustoiminta
erotetaan toisistaan

1996 Sähköturvallisuuslaki koskien
laitteille asetettavia vaatimuksia

1997 Kejo vesivoimaosuuksien hankinta

1998 Suomi liittyy EMU:n jäseneksi

1998 Yhdistymisneuvottelut Oulun Energian kanssa
Samoin neuvottelut yrityksen muuttamista osakeyhtiöksi.
Enemmistö osakkaista halusi kuitenkin säilyttää yrityksen
osuuskuntamuodon ja itsenäisyyden

1999 Nokiasta maailman suurin
matkapuhelinvalmistaja

2000 Tarja Halonen aloittaa presidenttinä

2000 Haukiputaan sähköaseman (Haapasuo) kentän laajentaminen

2000 Ympäristönsuojelulaki, verkoston rakentaminen

2001 Lahden MM-kisojen dopingskandaali

2001 Kaukokäyttöjärjestelmän hankinta

2001 New Yorkin terrori-isku 9.11.

2002

2002 EU:n yhteinen valuutta Euro

2002 Kellon sähköaseman käyttöönotto
Kolmannen sähköaseman avulla verkon sähkökuormaa
pystytään tasaamaan ja vikatilanteissa huoltamaan tehokkaammin

2003 Verkonhallintajärjestelmä (Integra ja Opera WS)
AIM-järjestelmä (mittareiden tuntiluenta ja ohjausjärjestelmä)
Ellarex käyttöönotto (OSM-sähkölaskutusjärjestelmä)

2004 Konginkankaan linja-autoturma

2004 Alueverkkojen osto
(Onkamo–Martinniemi ja Kortesuo–Haukipudas)
Liinos 6 -talous- ja materiaali sekä keikkalaskutusohjelmisto

2004 Facebook julkistetaan

2005 Varavoimakone 250 kVA hankinta

2006 Lordi voittaa Euroviisut

2006 Tuulivoimaan (Innopower Oy) panostaminen
Ajos ja Riutankari
Varastoalueen laajennus

2007 Kouluampumiset Tuusulan Jokelassa
Seuraavana vuonna Kauhajoella

2007 Päätös siirtymisestä etäluettaviin mittareihin
Siirtyminen tapahtui vuosien 2008–2011 välisenä aikana
Kantaverkkoon lisättiin kaksi linjaerotinta, Kortesuolle ja Nurmesojalle

2008

2008 Martti Ahtisaari saa Nobelin
rauhanpalkinnon

2008 Haukiputaan Energian myynti Oulun Energialle
Haukiputaan sähköaseman tontin laajennus

2009 Sikainfluenssa-epidemia

2009 Haukiputaan sähköaseman (Haapasuo) laajennus ja peruskorjaus

2010 Sähköosuuskunta lähtee mukaan Fennovoiman
ydinvoimahankkeeseen 2,3 MW osuudella

2010 Hannu Hietala Osuuskunnan toimitusjohtajaksi

2011 Mikael Granlundin ilmaveivi

2012 Presidentti Sauli Niinistö astuu virkaansa

2013 Sähkömarkkinalaki uudistuu

2013 Fennovoiman omistuksen teho-osuus pienenee 1,1 MW:iin
Asiakaspalvelutilojen rakentaminen asennustalon ja
toimistorakennuksen väliin. Toimitalon yläkerrassa tulipalo.
Maasulun sammutuslaitteiston asennus Haukiputaan sähköasemalle.

2013 Haukiputaan kunta liitetään Oulun kaupunkiin

2014 Malesialaislentokone katoaa

2014 Venäjä miehittää
Krimin niemimaan

2015 Kymmeniätuhansia
turvapaikanhakijoita Suomeen

2015 OSM-sähkömyyntitoiminta palveluna päättyy

2016 Brexit

2016 Asennustalon katolle 30 kWh aurinkopaneelit
Innopowerin tuulienergiaosuudesta luopuminen

2017 Länsimetro valmistuu

2017 Juha Sipola uudeksi toimitusjohtajaksi

2017 Sähkömarkkinalakiin muutoksia
Siirtohinnoille korotuskatto

2018

2018 Me too

2018 Haukiputaan Sähköosuukunta täyttää 100 vuotta
HSO juhli 100 vuotista taivaltaan avoimien ovien merkissä 14.9.2018. Tilaisuudessa kävi yli 1000 henkilöä. Martti Asunmaa ja Teemu Kytövuori kirjoittivat Osuuskunnan 100 vuotishistoriikin.

2019 Suomeen naishallitus

2019 Osuuskunta ostaa reilun prosentin omistusosuuden Oulun Sähkönmyynti Oy:stä
kun tähän tarjoutuu mahdollisuus. Muutoksen jälkeen Osuuskunta omistaa OSM:stä 7,44 prosenttia.

2020 Koronavirusepidemia
koettelee maailmaa

2020 Oomi Energia
Uudet yhtiöt aloittavat toimintansa suunnitellusti 1.4.2020. Sähkönmyyntiyhtiö saa nimekseen Oomi Energia, jota kutsutaan myös Oomiksi. Palveluyhtiö nimetään Ensin Palvelut Oy:ksi. Uuden yhtiön omistavat: Haukiputaan Sähköosuuskunta, Lahti Energia, Oulun Energia, Oulun Seudun Sähkö, Porin Energia, Raahe Energia, Rantakairan Sähkö, Tenergia, Tornion Energia ja Vantaan Energia. Haukiputaan Sähköosuuskunta omistaa yhtiöistä 2,5 prosenttia. Osuuskunta saa kertaluonteisena eränä osinkoa yli 1 M€:a Oulun Sähkönmyynnin muuttuessa Oomiksi ja Ensiniksi.

2021 Yhdysvaltain kongressin valtaus

2021 Osuuskunnan sähkönsiirtomäärä kohoaa uuteen ennätykseen
Siirtomäärä on 159 GWh. Osuuskunnan käyttöpaikkojen määrä ylittää 10 000 käyttäjän rajan heinäkuussa. Osuuskunnan jäsenmäärä on toimintavuoden lopussa 6 001 jäsentä.

2021 Ever Given jumissa Suezin kanavassa

2022 Venäjä aloittaa hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan

2022 Pörssisähkön hinta ennätyksellisen korkealla
Venäjän Ukrainaan aloittama hyökkäys- sodan vaikutus nostaa pörssisähkön hinnan ennätyksellisen korkeaksi. Pörssisähkönhinta nostaa häviösähkön keskihintaa yli 50 prosenttia. Osuuskunta perustaa Oulun Seudun Sähkön kanssa OK Aurinkovoima Oy 19.9.2022, jonka tarkoituksena on rakentaa Haukiputaan Sähköosuuskunnan jakelualueelle aurinkovoimaloita.

2023 Suomesta tulee puolustusliitto NATO:n varsinainen jäsen

2023 Osuuskunta aloittaa yhteistyön Pohjois-Suomen Energiatiedon kanssa
Yrityksestä ostetaan palveluna aikaisemmin Ensin Infran tekemiä tehtäviä.

2023 Suomen ja Viron välinen merikaasuputki vaurioituu

2024 Alexander Stubb Suomen 13. presidentti



Aiheeseen liittyvät linkit

 

Satavuotias HSO

 

 

 

 

Kuvia vuosien varrelta

Ensi askeleitaan itsenäisenä valtiona ottaneessa Suomessa oli suuri kiinnostus sähkön käyttöönottoon. Näin myös Haukiputaalla 1910-luvulla. Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo oli syttynyt Tampereella Finlaysonin suuressa kutomosalissa Plevnassa jo hieman aiemmin, vuonna 1882
 
Kun Haukiputaan Sähköosuuskunta perustettiin 1918, sai Haukipudaan kunnan noin 6 000 asukkaasta puolet elantonsa maataloudesta, metsistä ja kalastuksesta. Vain kolmasosa sai sen teollisuudesta, kaupasta, liikenteestä ja palveluista. 1980-luvulle tultaessa maatalousväestöä oli enää vain neljä prosenttia. Nykyisin Haukiputaan alueen väkiluku on yli 20 000 ihmistä.
Haukipudas oli vuosisadan alussa Suomen keskeisimpiä sahapaikkakuntia. Toimihan kunnassa Perämeren rannalla kaksi suurta sahaa. Martinniemessä oli vuonna 1905 perustettu Martinniemi Ltd. Saha uudistettiin 1918 ja viereiselle Laitakarille rakennettiin hiomo ja voimalaitos vuonna 1927. Viime vaiheessa suursaha toimi Rauma-Repolan Martinniemen tehtaiden nimellä ja työllisti enimmillään 1 300 henkeä
Kalle Sarkkinen oli Haukiputaan Sähköosuuskunnan pitkäaikainen monttööri vuodesta 1924 aina 1950-luvun alkupuolelle
Frans Mikael Kiuttu, Kellon Sähköosuuskunnan johtava hahmo ja monitoimimies vuosina 1922-1954
Kiiminkijoen eteläpuolella Santaholmassa toimi toinenkin suuri saha - Haukiputaalla vuonna 1915 aloittanut A. Santaholma Oy. Sen omisti kalajokinen liikemies ja laivanvarustaja Antti Santaholma ja hänen viisi poikaansa. Osakeyhtiön toiminta käynnistyi vuonna 1903 Kalajoella ja 1934 Raahen Pirttiniemessä. Yhtiö omisti myös Pyhäjoella toimineen Pohjois-Suomen ensimmäisen puuhiomon
Eero Sarkkinen toimi Haukiputaan Sähköosuuskunnan toimitusjohtajana 1951-1952
Mikko Hietala, toimitusjohtaja vuosina 1952-1955
Vuonna 1952 Haukiputaan Sähköosuukunta osti ensimmäisen toimitalonsa Kiimingintien varresta, nykyisen Asemakylän koulun kohdalta. Kauppahinta oli 2,25 miljoonaa markkaa.
Ajat muuttuvat, sillä jo puretun rakennuksen paikalla sijaitsee nykyisin puistomuuntamomme
Toimistossa konttoristit Aila Kurttila ja Salli Myllymäki. Etualalla pientarvikkeiden myyntihylly
Aake Lempiäinen toimi pitkään Haukiputaan Sähköosuukunnan toimitusjohtaja vuosien 1955-1979 välillä
Nykyisen toimitalon vastaanottokatselmus kesällä 1967
Häyrysenniemen vanha  sähköasema. Asema oli käytössä vuosina 1968-1987
Keskuskauppakamarin myöntämillä ansiomerkeillä palkitut HSO:n 50-vuotisjuhlassa 1968.
Haapasuon sähköaseman muuntaja-alustan valutöitä 1978
Markku Annala, pitkäaikanen toimitusjohtajamme vuosina 1979-2010
Pentti Hätälä, Kellon Sähköosuuskunnan toimitusjohtaja 1961-1980. Osuuskuntien yhdistymisen jälkeen hän oli Haukiputaan Sähköosuuskunnan teknillinen johtaja 1980-1999
Pohjolan Voiman kanssa tehdyn sähkösopimuksen allekirjoitustilaisuus vuodelta 1985
Useat työntekijämme ovat olleet koko työuransa Sähköosuukunnan palveluksessa. Kuvassa pitkäaikaisia työntekijöitämme vuonna 1986
Ensimmäiset muuntajakopit olivat puisia torneja, mistä syystä ne saivat "kirahvitalli" lempinimen. Umpinaisina ne pölyttyivät helposti, ja ne jouduttiin kerran vuodessa puhdistamaan muuntajapalojen välttämiseksi
Häyrysenniemen sähköasema uudistuksen jälkeen 1988
Osuuskunnan alueen sähköverkon rakentamisessa on jo vuosikymmenien ajan huomioitu Haukipudaan alueen nopea väestön ja sähkönkulutuksen kasvu
Samoin taajama-alueilla on sähkönsyöttö rakennettu maakapeleleilla käyttövarmuuden parantamiseksi
Haukiputaan (Haapasuon) sähköasema. Se on suurin sähköasemistamme.
Sähkölinjojen läheisyydessä olevien puiden kaatoapu on ollut pitkään yksi tarjoamistamme oheispalveluista asiakkaillemme
Kellon sähköasema otettiin käyttöön vuonna 2002
2006 tuulivoiman tarjomat  mahdollisuudet vihreän sähkön tuottamiseen saivat Haukiputaan  Sähköosuuskunnan lähtemään mukaan Innopower Oy:n puistohankkeisiin
Sähköverkon kehittämiseen ja kunnossapitoon panostetaan alueellamme jokainen päivä. Yhtenä keskeisenä vahvuutenamme onkin paikallistuntemuksen omaava pitkäaikanen, sitoutunut oma henkilökuntamme
Kaikki sähkön kulutuksen mittaus hoidetaan Haukiputaalla etäluettavilla sähkömittareilla
Kolme sähköasemaamme mahdollistavat katkottoman sähkönsyötön, sekä tehokkaan verkon ohjauksen ja hallinnan myös mahdollisissa vikatilanteissa
Hannu Hietala toimitusjohtajamme vuosina  2010-2017
Vaikka Haukiputaan kunta liitettiin Oulun kaupunkiin 2013, säilyy Haukiputaan alueen sähkön siirtovastuu ja sähköverkon hallinta jatkossakin Haukiputaan Sähköosuuskunnalla
Toimitalomme katolle asennettiin aurikopaneelit vuonna 2016
Nykyinen toimitusjohtajamme Juha Sipola aloitti tehtävässään vuonna 2017
2018 Haukiputaan Sähköosuuskunta on toimittanut jo 100 vuoden ajan sähköä jäsenilleen ja alueellaan toimiville yrityksille. Yhteinen matkamme jatkuu
Vuonna 2020 Haukiputaan Sähköosuuskunta meni osakkaaksi juuri perustetuun sähkönmyyntiyhtiö Oomi Energiaan
2022 Haukiputaan Sähköosuuskunta ja Oulun Seudun Sähkö perustivat yhdessä Ok Aurinkovoima Oy:n rakentamaan tulevaisuuden aurinkovoimaloita Haukiputaan alueelle